tiistai 18. helmikuuta 2014

Positiivista säpinää liiton kahakoissa.

Kuin nakutettuna sopivaan paikkaan, tuli motocross-pyörän enduromuutos validoitua virallisen tahon toimesta, aivan artikkelisarjan päätöksen jälkeen.
VeteraaniCUP starttasi Kangasalalla, johon Hondallani osallistuin. Katsastusjono oli sen verran pitkä, että ehti hyvin jännittää, mitä mieltä katsastaja muuntuneesta ajokista on.


Kuten arvasin, oli katsastuksessa päätetty tarttua uusiin numerointeihin suurella hartaudella, joten moni joutuikin uudelleen teippaus puuhiin.
Minulla oli prätkässä alkuperäisputkista sisäkapselilla varustetut äänenvaimentajat käytössä, jotka läpäisivät hienosti täyskaasumittauksen. Prätkästä ei muutenkaan löytynyt moitteen sijaa, joten uskallan seisoa muutostöideni takana, mitä tulee niiden käyttämiseen ohjeena omassa projektissasi.


Kyllä näissä liiton skaboissa on kieltämättä hieman eri meininki, kuin paikallisissa sarjaenskoissa. Koko reitti on aikataulutettu, joten levätä ei liiemmin pysty. Siirtymillä on yleensä muutama kinkkisempi paikka, ja aikataulusta johtuen siirtymilläkin on pakko pitää mukavaa kyytiä yllä.


Omaa katsastustani odotellessa bongasin suljetulta varikolta AT-asemaan jonottavaan seurakaveriini, joka täksi vuodeksi siirtyi nelikymppisten "sinikilpien" joukkoon.



maanantai 3. helmikuuta 2014

Crossista Enduroksi, paperisota.

Päätetään artikkelisarja tarvittaviin papereihin, joista riippuu pääsetkö edes kilpailun katsastukseen pyörääsi näyttämään.
Kun teet kaupat prätkästäsi, huolehdi luovutustodistuksen, tahi muun kauppakirjan laatimisesta. Punakilpipapereita hakiessani, ei moista missään vaiheessa kysytty, mutta esimerkiksi CrossCountry-kilpailussa joudutaan omistus todistamaan.
Ensiksi painelet Tulliin, jossa täytetään alla oleva "Ilmoitus Ajoneuvon Käyttöönotosta".
Kilpailukäyttö-kohtaan pitää saada rasti. Porissa oli lisäksi käytäntönä yliviivata tarkka rajapäivä, se korvattiin "Toistaiseksi"-tekstillä. Tämä paperi on ilmainen.

Kun olet ilmoittautunut kilpailuun (nykyisin vain liiton kilpailuun voidaan myöntää siirtolupa), mennään katsastuskonttorille hakemaan siirtolupaa. Tämän voi tehdä aikaisintaan 7vrk ennen kilpailua.


Konttorilla joudut näyttämään kilpailun "Lisämääräyksen", joka on kilpailun järjestävän tahon nettisivulla saatavana .pdf-muotoisena. Lupa voidaan antaa vain kilpailun päivämäärälle, sekä ainoastaan kilpailun reittiin käyväksi.
Lisäksi kannattaa ottaa mukaan vakuutuskirja, tai varmistua vakuutusyhtiösi asettaneen tietosi löydettäväksi AKEn tietokannasta. Rekisteröimätönkin laite siis tarvitsee liikennevakuutuksen.


Kun kaikki on selvää, saat 16,60eur hinnan suoritettuasi siirtolupapaperin, sekä PUNAKILVEN ajoneuvoosi liimattavaksi. Nyt ajokkisi on "Punakilpi".


Paria "pikkujuttua" lukuunottamatta olen nyt käynyt kaikki vaiheet crossin enduroksi konvertointiin läpi, joten paketoidaan nämä vielä kuin jälkikirjoituksena.

Seisontajalka pitää löytyä, se tulee vielä olla varmistettuna yläasentoonsa, esim. tukevalla kumiremmillä. MP-racing tuo maahan laadukkaita Trailtech jalkoja, jotka ovat merkkikohtaisia "Bolt-On" kapineita. Ovat sen verran huokeita, että ei paljon maksa vaivaa alkaa itse väsäämään.
Toinen asia, joka saatetaan katsastuksessa kysyä, on äänimerkki. Harvinaista vaadetta, mutta pidä sarveen kiinnitettävää kilikelloa tai torvea matkassa mukana ja kiinnitä jos katsastaja näin velvoittaa.