Nopeusmittari enduroon

Kun suurta suunnatonta ei tapahdu, niin pidetään teksti/viikko sykliä yllä taas "pikapalan" muodossa.
Enduropyörä tarvitsee katsastuksen hyväksytysti läpäisyyn myös nopeusmittalaitteen, joka yleisillä teillä ajettavien siirtymien vuoksi on hyvinkin perusteltu kapine - nopeusrajoitukset kun ovat voimassa myös kilpailun aikana.
Suosituin mittari on Sigman huokeahintainen polku-/moottoripyörään tarkoitettu monitoimilaite.

Se tulee tarkistaa, että anturijohto on pitkää mallia. Etsi silmilläsi vähintään 1,5m lukemaa, tai alla esitettävää lausetta "extra long cable"

Pyörimisliike monitoroidaan magneetilla, jolle paras paikka on jarrulevy. Mikäli omaasi et saa mitenkään modattua paketissa tulevaa, voit liimata 2-komponentti epoxilla pienen magneetin jarrulevyn pultin kantaan. Alla pinnaan tarkoitettu Sigman magneeti pienen dremelöinnin jälkeen, edestä ja takaa. Istui mukavan tiukasti, mutta varmistin vielä nippusiteellä.

Sensorille löytyi paikka teleskoopin suojan tukevasta alaosasta, ihanan yksinkertaista.

Magneetti ja sensori pitää saada tosi lähekkäin, manuaali puhuu 5mm matkasta, mutta itsellä polkupyörässä sisarmalli sykkii vielä 10mm matkalta.

Likikuvaa vielä ilmaisena uusintana.

Johto kannattaa laittaa kulkemaan teleskoopinsuojan takapuolelle. Sensorin asennusta iskariputken etupuolelle en ilman jarrulevynsuojaa suosittele, hajoaa melko varmasti ensimmäisessä risukossa. Hondassa tämä suoja on vakiona, niin pääsen helpolla. Jarrusatula on tällöin oikea alue etsiä suojaisaa paikkaa.

Lopuksi johto teippaillaan ylöspäin jarruletkua pitkin...

...ja suojataan kunnolla liukuholkin kohdalla, johto on muutoin kulunut puhki samantein. Varastosta löytyi sopivasti punaista ilmastointiteippiä, jolla verhoilin anturijohdon kiinni pituussuuntaisesti. Bling-bling.

Johto on syytä saattaa hamaan loppuun saakka.

 

Vielä löytyy kojetaulusta pieni pala sarvea, johon tämä näppärä kapine kiinnitetään. Paljon kamaa pieneen hintaan; noin 30eur sijoituksella saat nopeusmittarin, kellon, ajanoton (tätä aikatrippiä voi käyttää myös käyntituntimittarina, kunhan et nollaa), keskinopeuden ja maksiminopeuden.

Jarrujen ilmaus

Viikon "pikapalana" voisin vinkittää näppärän apurin kaksipyöräisen jarrunesteiden vaihtoon / ilmaamiseen.
Apteekista voit edukkaaseen hintaan ostaa 50ml ruiskun, johon hankitaan jatkeeksi kirkasta paineilmaletkua. Letkun päähän olen kiinnittänyt pätkän kumiletkua - joka on tiivis jarrunippaan.

Tällä hoituu kaikki kolme vaihetta siististi, joista ensinmäisenä alakuvassa vanhan nesteen poisto. Letkutruutta kiinni nippaan, nippaa aukaistaan ja aletaan jarrun polkeminen nesteiden pois pumppaamiseksi.
Jarrunippaa ei tarvitse muuten avata useita kierroksia, joten voit aivan hienosti availla/sulkea nippaa silloin, kun truutta on asetettuna paikoilleen nippaan.

Uuden nesteen laitossa on paras suorittaa täyttö alakautta. Näin järjestelmään jäävän ilman määrä on mahdollisimman vähäinen. Tämä on ainoa vaihe, joissa truutan mäntä on paikallaan / käytössä.
Truutta täyteen nestettä ja painetaan järjestelmä täyteen uutta lientä. Jarrunestekansi oltava avoinna, josta samalla näet pinnankorkeuden. Kun täynnä, niin käännetään nippa kiinni ja irroitetaan truutta nipasta.

Ilmaamisessa truutasta on kahden sorttista hyötyä. Et ruiski nestettä ympäriinsä, sekä näet ilmakuplien määrästä homman statuksen. Nippa kiinni - pumppailet poljinta useita kertoja, viimeisellä jätät tiukasti jarrun pohjaan - avaat nipan, nestettä poistuu - nippa kiinni - jarrupoljin vapautetaan vasta nyt.
Ilma saattaa olla joskus paskamainen poistettava. Usein auttaa jarruletkun ja työ- sekä jarrusylinterin kevyt naputtelu puukepillä siinä vaiheessa, kun sinulla on ennen nipan aukaisua poljin pohjaan painettuna.

Crossista enduroksi - sähköt

Koska endurossa osa reittiä taivalletaan yleisiä teitä, tulee ajokissa olla tieliikenteeseen hyväksytyt valot - joista säännöt vielä määräävät "ajokin on itse tuotettava valaistuksen tarvitsema virta".
Motocross ei valoja tarvitse, joten tarvittavaa sähköä ei useinkaan ole ilman askaretta saatavilla. Onneksi kilpailuun sallitaan sentään vapaus jättää vilkut pois, käsillä viittominen on relehässäkkää helpompi.
Nykyiset, ruiskulla varustetut nelarit ovat tuomassa hieman helpotusta, koska näiden polttoainepumpun sähkönsyötöstä on juuri ja juuri "lainattavissa" perusvalaistuksen tarvitsema "onka".  Eräissä 2T-crosseissa oli kaasuttimessa sähköinen "Power jet", jota varten ainakin Suzuki kääri riittävän syötön. Yleisin vaadittava toimi on kuitenkin käydä kaupan kautta ja asentaa merkkikohtaisesti myytävä valovirtapää - josta tässä esittelen Trailetechin Hondaan rakentaman "avaimet käteen" paketin.

Napataan siis magneeton poski pois (moottoriöljyn tyhjentämisen jälkeen...) ja saadaan sähköinen rojekti käyntiin.

Kuvassa vielä vakio staattori, josssa tosiaan vain sytytyspuolaa varten käämi.

Trailtechin satsi on lajissaan upea. Ruuveja myöden asennusvalmis setti. Pulssianturikin kuului satsiin, joten ei tarvitse alkaa kolvaamaan vanhaa kiinni.

Vartti aikaa avauksesta ja koppa kiinni uuden staattorin kera. Johtoihin oli asetettu valmiiksi suoraan Hondaan sopivat liittimet, sekä piuhojen värikoodaus vastasi alkuperäisiä.

Mukaan kuului myös akku tarvittavine kiinnityslevyineen / -pusseineen päivineen. Akkua ei kaikissa tapauksissa tarvita, mutta tähän settiin tuo kapine kuuluu.

Kiinnityslevy ohjeen määrittelemään paikkaan - ahdasta on, joten perinteinen lyijyakku ei ole asialistalla tässä mallissa.

Pieni lipoakku tukevasti paikoillaan säkissä. Satula putoaa akun kohdalla juuri tympeästi alas, joten pari napsua piti ottaa alas vielä tästä asemasta.

Valmiina seurannut johdotuskin oli tehty juuri sopivan pituiseksi, jonka riittävyyttä tässä mallaillaan.

Jännitteen tasaaja oli ohjeistettu tähän paikkaan, joten reikää vain tylysti alumiiniin.

Turha kai mainita, että tästä setistä löytyy itseporautuvat ruuvitkin, loppuun saakka mietitty kokonaisuus. Jenkkiläinen kuluttaja on ilmeisesti melko vaativa, joka sparraa tuottajat suoriutumaan.

Jokunen metri meni piuhaa. Sähköistyksen logiikaksi valitsin aina toimivat jarruvalot, parkki ja takavalo päälle "1-0" katkaisijasta, jonka jälkeen voi "1-0-1" ajovalokatkaisijasta valita "lyhyet - pois - pitkät".

Sekä eteen, että taakse valitsin jarruvalon kykimeksi banjopulttiin rakennetun painekytkimen. Samalla kannattaa tyhjentää jarrunesteet ja vaihtaa uusiin. Varsinkin takana oli omani aika kuraa, vaikka eivät kovin vanhat olleetkaan - ilmeisesti käyvät kuumana ja neste kiehuu.

Kun nämä kapineet ovat karussa käytössä, tulee sähköistys suorittaa edes hieman yrittäen... joka liitos tinalla varmistettu ja kutistesukkaa päälle.

Sekä vielä liittimen päälle kireästi asettuva kumiletku nipparilla kiinni.

Kytkimet tylysti valomaskiin niin ei ole kova homma napata liittimiä irti ja vaihtaa "rossimaski" kun valomaskia ei tarvita / saa olla.

Irtonaisia johtoja ei kannata kuljettaa runkopalkin kyljessä, hieraantuu nopsaan kuori rikki ja sähkö hyppää maahan. Sopivalla kumiletkulla on mukava siirtää johtimet.

Putsarikotelossa voi sitten hoitaa liitokset. Oikeassa reunassa näkyy suojattu minisulakeboksi, joka on "ketjun" alussa.

Takajarrun banjokytkimen johdon kulkua joutui oikein miettimään; on liikkuvaa iskaria, kuumaa pakaria jne. Liitimet ovat tässäkin kutistesukalla suojattuna - ei kätevä avattava, mutta hyödyt haittoja suuremmat.

Taakse ei enää muuta voi ajatella, kuin ledivaloilla toteutettu lippa. Muista tarkistaa e-hyväksyntä näistä valoista. En voi ymmärtää, miksi näissä alkuperäiset johdot jätetään lyhyeksi. Jatkoa tinataan kiinni ja kutistesukkaa päälle.

 

Sitten sujautetaan johtotrio putkeen piiloon pahalta maailmalta - tai ainakin maalta...

 



 

...joutuu nimittäin pikkuisen "veemäiseen" paikkaan tämä kimppu. Jopa minä ruopaisen tämän tästä, joten jaksamisia vain suojaputkelle.

 

Siin hää nyt on, tarrakilpeä vailla.
Aika näprääminen näin akun kautta tämä oli, kun joutuu erillisen "pää katkaisijan" rakentamaan maskiin ja kuljettamaan virtaa "ees-taas". Mikäli omaat ruiskupyörän ja voit ryöstää virran joka sykkii vain kun kone käy, saa koko valaistuksen viritettyä yhden kytkimen taakse hyvin lyhin vedoin.

 

 

Karttapyörähaahuilua ja mopon tuunausta.

Viikolla oli mahdollisuus lähteä viettämään ulos laatuaikaa, joten piirtelin karttaan parinkympin lenkin Ahlströmin metsissä risteileviä metsäteitä pitkin.
Ihmeellisesti tuolla pelkällä läpyskälläkin pärjäsi, vaikka mahdollisuuksia väärän polun valintaan on huimasti. Suosittelen lämpimästi tutustumista tämän uuden Porin pohjois-osiin, yleiseltä liikenteeltä puomein suljettuja teitä menee kilometri tolkulla hienossa metsämaisemassa. Hienoa fillarireittiä tosiaan.

Ahlstöm on panostanut muutamana viimeisenä vuotena paljon elämysmatkailuun, ja uusia virikepaikkoja onkin pystytetty. Tässä ollaan kuvatauolla Enträskijärvellä, johon tämä suuri isäntä järjestää maksavalle väkijoukolle kalastus- ja saunapäivää. Jalompaa kalaa on järveen kannettu, joten tuonne ei ole asiaa "jokamieskalaan".
Tallissa olen touhunnut Hondaan sähköt, sekä tuon "kolmannen tavan" kesyttää kurapyörän äänet - joten nyt kipitänkin päivittämään tuon edellisen artikkelin valmiiksi.
Kameran muistikortissa on myös sähköistyksestä kuvia, josta saankin mukavasti seuraavan aiheen. Tämä "endurointi" on eri keskustelupalstojen vakiokamaa - siis siihen liittyvien kysymysten puolesta, että tähän aihealueeseen liittyvät artikkelit taidan jossain tulevaisuuden hamassa koostaa omaksi osastokseen.

Crossista enduroksi - melut kuriin.

Meluntorjuntatalkoot meneillään Hondan pakeilla. Kyseinen on todella äänekäs kapine, joten turha mennä tarjoamaan äänenpaineen mittaukseen enduroon ilman modifiointia. Uskoisin, että tänäpäivänä olisi vaikeuksia jopa motocross katsastuksen läpäisyssä

Esittelen seuraavassa kaksi näppärää keinoa hiljentää kurapyörä.
Kolmas, näistä vaivalloisempi, on tuloillaan - mutta näillä olen jo päässyt hyviin tuloksiin, joten eipä suotta vartoilla tuota tulevaisuuden visiota. Lisään tuon kolmannen tähän samaan artikkeliin, jahka aktiivisuuspuuska lennättää minut tuon tekemään (Eletään Marraskuun puoliväliä ja "kikkakolmonen" lisätty).

Tämä ensinmäinen on operaation nopeuden ja tehokkuuden osalta jopa suositeltava, vaikka ei endurosäännösten mukaisuus olisikaan tavoitteena - leikkaa terävimmän äänen pois, mutta ei (perstuntumalla) tehoja.
Honda teettää tuplahommat näiden tuplaputkien kanssa, rakenne on kuitenkin yhtäläinen useimpien crossien vaimentimien kanssa, joten niiden kanssa selviät yksinkertaisesti nopeammin.

Poraat niitit pois sopivalla terällä, mitta usein mainittu manuaalissa. Omani totteli 5mm terää. Kuoret saattavat olla tautisen tiukat, mikäli äänien kanssa on ollut ongelmia ja tiivistyksenä käytetty "pakopastaa" tms.
Rautasahalla sisähuilu poikki, laita talteen jos tekee mieli palata alkuperäiseen konstruktioon - ei mitään niin pahaa, mitä ei tigillä saa entistettyä.
Mittariin en tätä modauta vienyt, mutta villi veikkaus on enduromittauksessa lievä hylky. En laittanut sisäputkeen yhtään mutkaa, joka tekisi paljon asiaa, mutta äänet olivat näinkin paljon mukavamman kuuloiset kun "raaka räime" jäi villoihin.

Pehmeää äänenvaimenninvillaa saat vaikka Motonetista, 2mm silmällä olevaa seulaverkkoa ja galvanoitua 1mm rautalankaa rautakaupoista. Seulaa myydään rännien ja kattokaivojen siiviläksi, joten katsele puutarhapuolelta.

Verkko on tässä koossa usein punottua, joten taita oikean kokoisen levyn leikattuasi reunat.

Viilapenkkiin laitoin itse harjan varren, jonka päälle taittelin verkosta putken, joka sidotaan huolellisesti rautalangalla tukevaksi. Mikäli varastostasi löytyy esim. polkupyörän pinnoja, voit samalla sitoa niitä pitkittäin estämään lyttääntymiset, jos et luota muodon säilyvyyteen.

Seulaputkea valmistaessa kannattaa pitää huoli oikeista mitoista, ei liian suuri tai pieni - sopivan saa paikoilleen. Reikäputken terävät reunat tarttuvat niin ärsyttävästi seulaverkkoon, että pientä et siihen paikoilleen saa.

Sitten niitataan vaippa takakappaleeseen ja sullotaan tasaisesti ja tiiviisti villalla täyteen. Muista täyttää myös lopuksi asennettava päätylaippa.
Lisätehoa vaimennukseen saat tekemällä mutkan tähän seulaputkeen. Pienen mutkan saat aikaiseksi yksinkertaisesti "pakottamalla" villalla täyttövaiheessa.

Seuraavaan modaukseen jouduin "käymään kaupassa", yksivaimentimisten kanssa saattaa mennä ilmankin - tai mankeloimalla alumiinista hieman alkuperäistä pidemmän vaimentimen vaipan.

Menin mainosmiesten lankaan, kun luotin Vance & Hines pakoputkiston hankkiessani 96dB tekstiin. Toki mittaus- ja desibelitekniikkaa lukeneena ymmärrän, että lukemilla voi pyyhkiä sen itsensä, kun mittaustekniikkaa tahi -etäisyyttä ei samassa yhteydessä kerrota.

Putkiston päässä on kuitenkin todella näppärästi irroitettava kipinäsuoja, jonka tilalle myydään lisävarusteena 94dB noise killer-inserttiä. Tuota 60$ maksavaa pellistä prässättyä nettikuvana katselin ja piirsin sorvarille seksikkäästi CADilla mielestäni originaalin mittoja vastaavan. 

Tässä vielä virallisen mittasuhteen kanssa kaupallinen kipinäsuoja & "home made noise killer".

Kaasun ulostuloreikää en uskaltanut pienentää paljoa, kun pelkään koneen lämpötalouden menevän persiilleen. Kipinäsuoja oli kapeimmillaan 35mm, Hondan alkukäyrä 32mm joten ravistin hihavakiona 30mm reiän.

Tälläisessä huilussahan on ideana vastapaineen impulssi, jolla hidastetaan kaasun virtausnopeutta ennen ulostuloa. Nopeasti kyhäämässä kuvassa otan nuolilla vain kantaa tähän sisäputken ohittaneeseen virtaukseen, joka kimmahtaa takaisin virtaussuunnan "vastapalloon". Tässäkin totuus putken sisällä on paljon monimuotoisempi: kaasuhan tahtoo käyttää kaiken vapaan tilan - joten välittömästi alkukäyrästä avarampaan vaimentimeen saapuessaan haluaa levitä päin vaipan reunaa, jossa taas kitkan vaikutuksesta tulee paljon turbulensseja vastavirtaan jne.

Tämän insertin vaikutus meluun oli dramaattinen, tällä uskaltaisin jo mennä katsastusjonoon. Koskaan ei silti saa jäädä tyytyväisenä lojumaan, vaan kysyin samaisella prätkällä ajavalta kaverilta hänen - "LeoVince" vaimentajan ulostulon reiän halkaisijaa.

Kyseinen pönttö on todella hiljainen, eikä moottorivaurio ole iskenyt, niin 25,5mm tuloksen kuullessani päätin vielä hieman "säätää".

Nappasin sahalla tuosta päätyholkistani huilun pois ja 30mm ulkohalkaisijaltaan alumiiniputkesta uutta huilua tilalle. Tämä putki on 1,5mm seinämällä, joten sisäreikää jää 27mm.

Sorvari sanoi jättäneensä sisäreiän "kympin alle" 30mm, joten holkki kuumaksi ja sain alumiinin vasaroitua todella istuvasti paikoilleen.
Meluun tällä ei ollut enään mitään dramaattista vaikutusta, mutta suunta oli kuitenkin alaspäin, joten Honda on nyt kovasti hiljaisempi kuin tehtaan linjalta.

Lisätty 16.11.2013

Kolmas konsti onkin sitten valmiina blogitettavaksi; vähän sanoja ja paljon kuvia.

Valmistustekniikkana käytin matalan budjetin työkaluilla tehtävää, joten et tarvitse alumiinihitsausta saati prässejä. Muutama olut, peltisakset, porakone ja pop-niittipuristin olennaisimmat.

Purat änkän ja noudat romikselta 2mm alumiinipeltiä ja esim 30mm aluputkea. Seinämä 1,5mm on tässä.

Tyhjään hylsyyn taittelin ensin tulenkestävästä villalevystä seinämät. Tämä on periaatteessa turha, jos tuuppaat jäljempänä esiteltyyn "kapseliin" sen verran tiukasti villaa, että se ei pääse resonoimaan vaippaan.

Vaippaa apuna käyttäen piirretään alupeltiin sellainen muoto, joka mahtuu huovalla vuorattuun vaippaan.

Näitä tarvitaan 2kpl / vaimennin. Aluputken mentävät reiät työstetään niin, että eivät osu toistensa reitille päälekkäin asetettaessa.

Leikataan alumiinista 4kpl 60mm pitkiä soiroja, jotka taitellaan n.40mm pitkiksi kuvan mukaisesti.

Levyt päälekkäin poraat neljä reikää ilmansuunnittain, sekä sahataan aluputkesta 30mm pätkät - joka sahataan puoleen väliin niin, että saat taitettua kaksi jalkaa.

Jalat pitävät putken paikallaan, porataan vielä jalkojen läpi reika ja lukitaan pop-niitillä paikoilleen.

Putket niitattu, kuten soirotkin.

Seulaverkkoa kiepautetaan kapselin ympäri ja lukitaan rautalangalla paikoilleen.

Hahmoittelun tarkoituksena on saada määritettyä seuraavaksi valmistettavien seulaverkkotuubien pituus. Samalla näet myös väkertelyni periaatekuvan.

Toinen seulaverkoista tiukasti natsaan, joka on sisäputken sahaamisen jäljiltä.

Tuupataan tulenkestävää villaa tiukasti täyteen, vieressä on kapselikin saanut osansa. Kapselin sisälle ei siis tule kuin ilmaa, seulaverkon päälle jukerretaan villa.

Tässä vaiheessa saa kiinnittää vaipan, olen niin varma modaukseni toimivuudesta, että tiivistän vaipan pakopastalla paikoilleen. Tämä ei sitten auta yhtään seuraavaa villan vaihtoa.

Tuupataan villaa täyteen seulatuubin yläreunaan. Villalla pakotat myös sisäputken oikeaan kohtaan, kapselia asennettaessa ei ole helppoa päästä ohjaamaan.

Kapseli telakoitunut, varmista huolellisesti, että aluputki on varmasti mennyt seulaputken sisälle.

Seulaputki nro.2 asennetaan seuraavaksi ja sullotaan lisää villaa.

Villat asennettu vaippaan ja päätyyn. Tämän jälkeen sovitat seulaputken menemään huiluun sisälle ja asennetaan pääty. Tähänkin liitokseen tiivisteeksi pursotin pastaa.

Muilla onkin homma tässä kohtaa valmis,  kun taasen "Hondamies" on erilainen kuten mainoksissa, tokaisee "tekevänsä vielä toisen samanlaisen, kun oli niin helppo homma".

Lopputulemana onkin sitten täysin toisenlainen ratkaisu, mitä aluksi ajattelin. Meluisat omat putket ovat nyt hiljaiset Enduroputket, hiljaiseksi putkeksi hankittu tarvikevaimennin toimii meluisana motocross "vaimentimena". Pitänee luottaa, että meluisa enempi tehoa tuottaa... Näin syksyn liukkailla keleillä en ole vielä saanut varmuutta, että tämä kapseloitu pudottaa heppoja. Oletettavaa on kuitenkin, että huippukierroksilla avara ja suora vaimennin tyhjentää palotilan paremmin, jolloin uutta poltettavaa mahtuu enemmän.

Mikäli tämän modauksen jälkeen kuulet vielä raakaa nelarin räimettä, käännä päätäsi ja huomaat kaverin tulleen omallaan viereesi - sinun pyörästäsi se nimittäin ei enää kuulu.

Etukäteisesti pyydän anteeksi niiltä kauppiailta, joiden tarvikevaimentimien kauppa tyrehtyy sitä mukaa, kun ihmiset blogiani lukevat - tämän valmistus maksaa alle 20eur, tarvikevaimentimet 300 - 1000eur.

Jenkkien kitinää Hondan tuplaputkista en ole ymmärtänyt, tai sitten en vain tiedä mikä on "cool".

Ovat oikeasti todella pienet ja kevyet, lyhyenä ovat suojassa muovien takana ja mahdollistavat kunnollisen pyörän nostamisen takalokarin vahvasta kohdasta.

Lisäksi talvirenkaiden kanssa piikit eivät raavi vaimentimen kuorta rikki, kuten nuo suuret "tarvikeämpärit" näyttävät järjestään olevan riekaleina.

Tuplissa on ideaa.