lauantai 27. huhtikuuta 2013

Satakunta Enduro Cup 2012-2013 on nyt paketissa.

Ennen kauden alkua päätin pyhästi, että Cupin pääpalkinto "the Pipo", koristaa ansaitusti päätäni tulevan tapahtumarupeaman päätöksenä.
Tämän enduropiireissä jo melko tunnetunkin asusteen vaateena on kauden kaikkien kisojen hyväksytysti läpi ajaminen.
Hyvin meni; kalusto toimi, ei tarvinnut omia tai perheen menoja kovin pahasti siirrellä sekä kertaakaan ei tarvinnut ajaa kipeänä.
Tässä se nyt on, yhdessä upean takin kanssa, joka minun oli suuri kunnia vastaanottaa kauden reittien parissa puuhailun tuloksena.

 
Listataan tähän jatkeeksi vielä kuvan ja jokusen sanan saattamana kertaus kauden ajotapahtumista.
 
Syksyllä aloitettiin Punkalaitumelta, jossa oli kolme hienosti erilaista erikoiskoetta. Eka perinteinen metsäpyöritys, kakkosena sänkipellolle nauhoitettu ja viimeinen vanhaan metsittyneeseen crossirataan linjailtu reitti.

1. Punkalaidun, Metsäranta GB
 
 Toisena mentiin perinteisesti Kokemäen kynsikankaalle, joka kangasmetsänä tarjoaa upeat maastot. Erikoisuutena reitille on noin miljoona maassa kiinni olevaa pyöreää, pään kokoista kiveä. Tässäkin tapahtumassa, kuten kaikissa muissa, keli helli runsaslukuista kisakansaa.

2. Kynsikangas, Uunon Kierros.
 
Juuri talven taitteessa oli kolmosen vuoro, siis Ulvilan FK-kerhon alueelle. Kangasmetsää tämäkin, erittäin hienoa monimuotoista metsäreittiä. Reitti saatiin tehtyä sulan maan aikana, mutta tapahtuma raavittiin piikeillä. Tapahtuman aikana oli mukava lisä saada käyttää mikroautokerhon kahviota.
 
3. Ulvila, Pekon Päräys.
 
 
Neljäs oli Siikaisten Sammissa ajettu erikoisuus: jäärata enduropiikeillä. Tähän kyhäsimme perinteisen pudotuskaavion, joten toiset ajoivat huomattavasti toisia enemmän. Tämä oli mielestäni kauden paras tapahtuma, finaalin seuraaminen oli törkeän hienoa. Tapahtuman voittaja palkittiin erillisellä "Jääkunkku" tittelillä.
 
4. Sammi, Jääkunkku.
 
Kunkkuilut jatkuivat viidennessä, Porin Kiimakalliolla ajetussa pimeän ajon tapahtumassa. Tapahtuma nimitettiin edellisen tapahtuman hurmoshengessä "Valokunkuksi". Reitin valmistelu ja ylläpito ei olisi voinut hankalampaa olla. Ensin pirunmoista suojasäätä, mönkijät kävivät rikkomassa spoorit ja lunta tuli lähes joka päivä. Talkookertoja tuonne tuli ihan tarpeeksi. Tapahtuma oli kuitenkin hieno ja onnistunut.
 
5.Kiimakallio, Valokunkku.


Siikaisten Sammi toimi näyttämönä kuudenteen. Erittäin aktiivinen, hienoja ihmisiä täynnä oleva Sammin kyläyhdistys piti Jääkunkustamme niin paljon, että kutsui meidät pitämään talvienduron mailleen. Tuonne sitä sitten alettiin sorvaamaan keskellä talvea kolmenkymmenen senttimetrin lumeen kymmen kilsan lenkkiä. Niin hienoa kuin enska onkin, niin tuolla olisi voinut vaikka iskeä hanskat naulaan. Reitistä suuri osa kulki aukealla, joten talven runsailla lumisateilla reitti meni käytännössä joka päivä tukkoon. Ajoa tuonne kuitenkin oli pakko usesti aikaan saada, että puuterilumeen perustettuun reittiin tulisi edes säällisesti kestävä pohja ja jalkaspoorit.
Kaikesta narinasta huolimatta, jonka edellisessä lauseessa olemattomana valitin, oli ajotapahtuma todella hieno. Aamulla pakkasta 24ast. joka lauhtui hetikohta kympin pintaan. Aurinko porotti ja reitti oli vimosen päälle. Yhdessä toisen pipopään kanssa saimme vielä pelastettua päähineemme avuliaan paikallisen isännän lainattua kuumailmapuhallintaan, jolla sulatimme ajokkimme takaisin käyvien joukkoon.

6. Sammi, Santran Syheröt.


Finaali ajettiin Kynsikankaalla, hieman syksyn reittiä muuttaen, sekä "Endurolenkki"-tyylisenä. Tarkoittaa  siis ainoastaan yhtä erikoiskoetta, joka piti kiertää tutustumislenkin jälkeen neljästi. Menin kuitenkin hukkaamaan ajanottokortin (emit), joten oma piponi vaati tuossa kädet veltoksi hakkaavassa kivikossa kaikkiaan seitsemän kierrosta. Pipo päässä on kuitenkin helppo hymyillä. Suuri kiitos koko porukalle tästä kaudesta, hienoa on ollut.
V-M ja Virpi, jaksatte punnertaa hienoa työtä meitin poikien mopoleikkien puolesta, siitä erikoiskiitos.

7. Kynsikangas, finaali

 Onnea 10-vuotias Satakunta Enduro Cup Ry.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Omituisuus nimeltä hybridi.

En kyllä ymmärrä polkupyörissä käsitettä Hybridi. Nimensä mukaisesti tuon kaiketi pitäisi olla maastokelpoinen asfalttijyrä. Lähempänä oleva nimitys olisi mielestäni linkkupuukko - pyrkii olemaan käypä kaikessa, mutta ei hyvä missään.
Talvikuosista kesäkuntoon nyppiessä muutin omaa hybridiä tanakasti pikitielle päin.
Taakse levyjarrullista kiekkoa noutaessa havaitsin paketista hopeiset kyljet, vanteen piti olla kokonaan musta.
Teippailin vanteen tarkasti...


...ja suihkein paukkupulloista värit ja lakat sivuille.

 
Avidin hyväksi havaittu jarrusetti kiinni ja komeus on valmis nielemään työmatkan tarjoamat kilometrit.
 
 
Käyräsarvet tuohon olisi vielä paketissa, mutta katsotaan nyt.
Itseäni miellyttää tämä Rossanon kolho ulkomuoto ja arjen-harmaa väritys. Kolhuja tuohon on käytössä tullut, se on kaiketi sitä "rispektii".
 
 
Samalla tarjosin kesän myös maasturilleni. Kokemusta ei tulevista Continentaleista ei ole, mutta uskon näiden olevan ihan ok nielemään hiekkatietä ja pikeä. Hakkapeliitat olivat kummassakin fillarissa ja peukkua täältä niille. Pito hyvä, rullaa kevyesti ja kohtuu hyvä suuntavakavuus lumella.
 
 
Fillariin on tämä kumien vaihto pikkuisen nopeampaa kuin kurapyöriin. Melkein hienoa puuhaa luonnehtisin.
Kurapyöräänkin renkaiden punnerrus kesäisiin menossa samoin sanoin, joten verrokit ovat helposti arvioitavissa.
 
 
 
Taas on wanha Feltti valmiina kesän rientoihin. En ole täydellisemmin omiin mittoihin sopivampaa pyörää ajanut, tätä kapinetta ei myydä tästä tallista.


Lopuksi päivän "Niksi-Pirkka". Jos tallissasi lojuu vanhoja moottoripyöriä, niin saat niistä kätevän paperitelineen.





perjantai 12. huhtikuuta 2013

Talven selkä taittui

Tämä viikko 15 on kulunut reissun päällä, joten viikolta ei ajouutisia ole kertynyt. Torstai-perjantai oli vihdoin käänne termisen kevään puolelle, niin ainakin etelässä uutisoitiin.

Viime viikonloppuna kuitenkin olin ajamassa, Satakuntalaisen Karhuenduro ry järjestämässä ajotapahtumassa Mouhijärven reitillä. Tapahtuma tarjosi todella nautinnollisen päivän. Tuttuja kasvoja, leppoisaa jutustelua, aurinko paistoi ja ajettiin talven parhaassa spoorissa. Uusi ajokki toimi kuin kello, se ajosuoritusta analysoivakin kello muuten tykkäsi. Kunto oli myös kohdallaan - huitaisin kaikki kierrokset yhteen soittoon, eikä keho vielä piiputtanut.
Mouhijärveläiset pitivät paikalla buffettia, joten kuumaa rokkaa, talikaapelia ja muuta energiapitoista oli tarjolla ajon loputtua. Tätä se on aikuisen harrastustoiminta parhaillaan.


On tämä metkaa... Pääsiäinen meni, huhtikuussa ollaan tanakasti ja umpijäässä olevaa syvää spooria ajetaan. Alhaalla näkymä Huhtikuun 7. päivältä, jolloin saatiin vielä sakean pyryn saattamana pari-kolme senttiä uutta lunta - niin kuin ei tuota jo tarpeeksi olisi ollut.

 
Viikonloppuna onneksi päästiin hieman teemaankin. Satakuntaenduron finaali ajetaan 27.42013 Kokemäen mainiossa Kynsikankaan maastossa. Olimme talkoilemassa muutaman aktiivin kanssa tuota tulevaa tapahtumaa varten. Keli oli niin "enduro" kuin mahdollista, vettä satoi ja runsas lumi oli Satakuntalaisittain sanottuna paksua mössöä. Tarkastimme maaston, että mitään yllättävää ei syksyn jälkeen ole ilmaantunut, sekä hieman mietimme pieniä muutoksia reittiin.
Katselin aamulla kelin niin tympeäksi, että päätin piristää sadepäivän viettoa lastaamalla kaasugrillin peräkärryyn, makkarapaketeita sekä jokaiselle yhden oluen. Kuvassa Satakuntaenduron voimahahmo Lehtinen kärventää jo ensimmäistä erää putkipihveistä.
 
 

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Valoa tulevaan pimeyteen, sitten joskus taas.

Mikroblogini 20. teksti saa luvan olla taas kuin suoraan Niksi-Pirkasta. Sukkahousuja tähän ei tarvita, mutta voit rakentaa tämän sukkahousuihin verhoutuneena.

Elämme enduron harrastajien kannalta huonoa aikaa, valoisaa jo liki kellon ympäri. Mukavaa olisi läpi vuoden möyriä säkkipimeässä, sateen kostuttamassa metsässä vain valotuikku apuna. Nythän näkee liikaa kiviä ja juurakoita, niitähän alkaa kohta pelkäämään.
Kunhan tuo mukava, tumma jakso taas Elokuusta etiäppäi saadaan, on aikaa rakennella prätkään hyvä treenivalo.
Treenivalo siksi, että kisoissahan pyörän pitää itse tuottaa ajovalon tarvitsema virta.
Olen tällä nyt yhden pimeän kauden ajanut, eikä vauhtini ole ollut valoista kiinni, tämä toimii. Lisäksi hyvälaatuinen, pistemäinen otsavalo kypärään, niin päästään alamäkien muodostamat katveetkin poimimaan - ajovalohan näyttää nämä vasta sitten, kun pyörän rintamasuunta on lujaa alas menossa.

Ehkä kätevin aihio löytyy vanhasta (vuoteen 2004 saakka) Husabergistä / Kotarista, jonka voit valtuutetuista liikkeistä hankkia pelkkänä muovina, ilman onnettomia alkuperäisvaloja.
Tähän kiinnitin 5x3W 10-30V alumiinirunkoisen työledin kuvan näyttämällä tavalla.
Akun hain kohtuulliseen 20eur hintaan Akku-Pojilta Porista, kuvista huomaat miten sen "jukersin" kiinni. Lopuksi vuorasin vielä virtalähteen tarra-tiivistenauhalla, jotta metalliset kulmat eivät hankaa kuorta akusta rikki, eikä tarvitse kuunnella räminää. Jostain syystä enskaa ajetaan aina niin huonokuntoisilla reiteillä.

 
Kiinnitys on käytössä testattu, toimiva. Huomaa näpsäkkä pellistä taivutettu lampun tuki, josta saat suunnattua lampun oikein. Ei ole onneksi kovin tarkka suunnastaan, valokeila on leveä. Tämä ominaisuus taas on mutkaisella polulla kovin hyvä, ei tarvitse tihrustaa mitä mutkan takana lienee.
 

Lisätään lopuksi kytkin ja pikaliitin, jotta maskia ei tarvitse latauksen vuoksi irroittaa, saati mitään erillistä komponenttia kiinnittää mihinkään muuhun osaan prätkästä. Näin saat oikeasti valot pyörään alle minuutissa, jos lähtötilanteena on esim. crossinumerokilpi kiinni.

 
Akkukaupoilla ollessani ostin myös laturin (25eur), jonka uhrasin kokonaan tähän käyttöön. Katkaisin alkuperäiset johdot hauenleuoille ja liitin tilalle näppärän pikaliittimen, joka tuupataan maskissa olevaan naaraaseen kiinni.
 

Kevyt kosketus katkaisijaan antaa tasaista, kirkasta ajoapua talvikelilläkin yli kahdeksi tunniksi. Tarkkasilmäiset huomaavat, että tässä palava valo on aikaa ennen katkaisijaa ja pikaliitintä, oli aivan pakko testata ennen niiden kiinnittämistä.


keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Tallissa ja vähän polullakin.

Otettiin armeijan termein "pari napsua takaisin", kun prätkän tehoissa ollaan siirrytty joka vaihdolla alaspäin.
Ajokaverin kolmesatkuun olen aina ollut ihastunut, joten valikoin itselleni tuon saman prätkän - kaks'puolikkaana.

Kävin tuon lähes kokonaan läpi viikon aikana ja aivan "soivalta peliltä" vaikuttaa. Alhaalta vääntää ja tehon annostelu on tasaista ja ongelmatonta. Vakioputkella ei missään vaiheessa tehot "räpsähdä" sormille, vaan venyy ja venyy. Tehoja tälle taitotasolle vähintään riittävästi.
Tuossa kun iskarin päihin vaihtelin laakereita, niin muistui mieleeni lukuisat kerrat kun olen nähnyt vasaralla näitä pois runnottavan.
Sopivalla prikalla, pultilla ja hylsysarjasta oikean kokoisen hylsyn valitsemalla saat vaivattomasti prässättyä laakerit pois ja uudet takaisin. Alumiinitangoilla tms. saat lisää ulottuvuutta, jos jäkittää loppuun saakka

 
Yläkuvassa puristin hylsyllä laakerin päin prikkaa, josta lähti pienellä kumivasaran kopauksella irti, alakuvassa piti hakea lisää ulottuvuutta alumiinitangoilla.
 
 
Takaiskaria kun kuljetin huollossa TS-Racing yrityksessä, kävi ilmi, että iskari on ollut ennenkin säädettävänä. Käden jälki oli niin ilmeinen, että huoltoa suorittava Toni Salo osasi sanoa heti edellisen asentajan nimenkin. Ken tunnistaa lähes kokonaan "köyhdytetyn" PDS-pakan, jossa poistetut shimmit korvataan paksulla prikalla ;=)
X-rengas oli kuitenkin asentunut huonosti ja jäänyt puristukseen - iskari vuosi nestettä ulos, siksi tuon huollatin. Iskari tuntuu toimivan todella hienosti, joten ei tuo edellinen velho ensimmäistä kertaa ole ollut "keppiä käpälöimässä".
 
Mäntä oli hyvässä kunnossa, kuten sylinterikin. Vaihdoin kuitenkin uuden männän varmuuden vuoksi, sekä huolsin pakoaukon säätimen.
 
 
Talvi ei tunnut taittuvan ja tuntuikin hullulta vääntää Pääsiäisenä vielä uudet renkaat alle, mutta minkäs teet - Siikaisissakin vielä puoli metriä lunta.