Lusikka kauniiseen käteen ja paluu perusasioihin.

Viikonloppuna tuli skaboissa sen verran "pataan", että oli hieman pysähdyttävä miettimään. Olen talvena ajanut pääasiassa melko jouheita reittejä ja suoravauhdit ovatkin nousseet vähintäänkin kelvolliselle tasolle.
Nyt oli kuitenkin reitti luonteeltaan hyvinkin "Suomi enskaa", joka tässä tapauksessa voidaan lukea, että jokaisessa mutkassa sisäpuolella kököttää puu.
Tämä tarkoittaa tiukkaa jarrutusta, hidasta kaarreajoa pyörä pystyssä ja sitten kiihdytys. Tässä saan nyt piikkisellä liikaa sekunteja verrattuna isompiin pyöriin, jotka lähtevät sutimatta - pitävällä teholla - kiihtymään vääjäämättä. Piikkisellä ei voi väännöllä ajaa ja kytkimellä ampuminen kadottaa pidon.
Jos pätkällä on sata mutkaa ja jokaisella otat puoli sekuntia takkiin, on helppo laskea miten käy.

Pyörä kärryyn ja Luotsinmäen mutkiin. Tuolta löytyy n. puolen kilsan pätkä, jossa on n.4m säteellä oleva 120asteen kaarre, haulikkohollin suora ja taas vastaava mutka jne.
Tahkosin tuota tunnin keskittyen tiukkaan hidastamiseen ennen mutkaan ja mutkan ajamiseen jouheasti tasakaasulla, torvi auki heti kun kurvin loppuosa salli.
Kello tykkäsi loppupään suorituksista todella paljon alkuun verrattuna. Samalla kun keskittyy treenaamaan ajatuksella tiettyä, kapeaa osa-aluetta, lisääntyy luotto pyörään ja omaan tekemiseen.

Kello on muutenkin kuskin paras kaveri. Tuossa viikonloppuna analysoin, että eka kierros meni vihkoon ja muut paremmin. Täysin mönkään pers tuntuma. Ekalla kiepillä kaikki ek-ajat olivat parhaat.
Tuli välittömästi Kantosen lause mieleen, "kaikki säädöt tarkistettava kellolla". Tuntuma ja kello eivät korreloi.

Tässä puuhastelussa pätevät kaikki samat lainalaisuudet kuin muussakin urheilussa, perusasiat kuntoon ja harjoittelussa useasti pois mukavuusalueelta - niin mukavaa kuin siellä onkin. Aja siis sitä ja siellä missä "ketuttaa" ja tökkii eniten.

Talvisaappaat uutena, nykyinen kunto "poor", töin tuskin "spoor".